Olen viime kuukaudet paininut omantunnon kanssa. Sellaisen, joka liittyy loppumattomaan kulutukseen. Siihen, että tavaroita ostetaan halvalla että niitä saadaan paljon ja että ne voidaan heittää pois kun ne menevät rikki. Mikä tapahtuu koko ajan nopeammin ja nopeammin.
Vai montako kertaa olette kuulleet sanottavan, että jonkun voi ostaa kun se on niin halpa, vaikka se ei kestäisikään? Ja nyt sitten ongelmaksi on muodostuneet halpaketjujen tuotteet, jotka täyttävät kaatopaikat. Olen myös seurannut muotiblogeja, joissa hehkutetaan joka päivä uusia vaatteita Nellystä, Zarasta, Bikbokista ja niin edelleen. Ketään ei tunnu kiinnostavan missä olosuhteissa vaatteet tehdään ja kuinka paljon niiden tekeminen saastuttaa? Ketään ei kiinnosta, vaikka niitä halparättejä tehdessä yksikin tehdas romahti ja tappoi mennessään 1100 ihmistä. Ei, kun päälle saa nopeasti kertakäyttöisiä muotirättejä. Ja statement kaulakoruja.
Välillä mietityttää, miksi ne "muotiblogit" ovat niin suosittuja? Toki, kyseessä ovat vaatteet joita monien on mahdollista ostaa mutta kun ne kaikki toistavat toisiaan... Tai no, onhan se sitä massamuotia. Eikä nykynuoria paljon taida kiinnostaa tuotteiden ekologisuus tai ekonomisuus. Toista se oli minun nuoruudessani, silloin 90-luvun pahimman laman aikaan. Grungen luvattuun aikaan.
Mutta se siitä saarnasta. Minä päivänä hyvänsä pitäisi tähän matalaenergiataloon saapua kokovartalopeili ja pitäisi päästä laittamaan jälleen asukuvia. Sopivasti kun vauvamahakin on häipynyt (kolme kuukautta sitten toki). Mutta tämä avautuminen niille jotka joskus tätä blogia lukevat, informaatiopätkänä siitä miksi jatkossa postaukset toivottavasti käsittelevät enemmän ja enemmän kotimaisia tuotteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti