perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ihana Uhana Kimono

Vaikkei lämpötilat ole antaneet myöten, on näitä kesävaatteiksi hankittuja Uhanoita tullut käytettyä. Alle ja päälle vaan lisää vaatetta, niin pärjää. Leggaritkin ovat alkaneet löytää käyttöä ja itseasiassa jouduin ostamaan uudet perusmustat Prismasta (Finnwearin) kun vanhat olivat liian pienet. 
Positiivisesti nappasin L-koon, että ainakin mahtuu. Joo, mahtuu ihan liiankin hyvin. 


Pupumekon jälkeen tilasin Uhanalta kimonon. Olin nähnyt kuvia mallistosta Super Mukavassa ja muistin kimonon hieman erilaiseksi kimonoksi, mutta loppupeleissä tämä on ihan loistava. 
M-koko ja tässä ilman vyötä käytössä. Aika paljon ostan vaatteita L-koossa. 

Joskus luin juttua, että ihmiset harvoin ovat sen kokoisia mitä luulevat olevansa ja viime päivinä olen alkanut miettimään, että noinkohan toi L-koko on enää mun juttu? Harvoin jaksan vaatteita sovittaa, mikä on kyllä todella, todella huono ominaisuus shoppailuhullulla. Viime aikoina nuo L-kokoiset kun ovat olleet liian isoja. Onneksi nyt olen oppinut edes vähän lukemaan kokotaulukoita ja Facekirpuilta ostaessa myös tarkistan mittoja. 


Kesäloman lopun kunniaksi olen ommelut sarjatuotantona kimonoita, pyrin kuvaamaan ne laittamaan tänne kuvat niistä ja linkit ohjeeseen. 


Päivän asuna Uhanan kimono suoraan valmistajalta, legginssit FinnWearin Prismasta ja Vansin kengät Brandos.fi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti