Kiipeilyä

Aloitin kiipeilyn vuonna 2007 jolloin koulumme laskukerho järjesti seinäkiipeilykurssin. Tämän jälkeen kiipesin seuraavan kerran kesällä 2008 ulkokalliolla ja ostin omat välineet. Siitä eteenpäin on sitten tullut kiivettyä enemmän ja vähemmän. Eniten tuli kiivettyä 2009-2010 jolloin kävimme sisällä tai ulkona kolmisen kertaa viikossa. Sitten tulivat kesätyöt, valmistuminen ja perhe. Ennen raskautta oli pitkään selkäongelmia ja raskauden aikana oli sitten ihan muita ongelmia, jotka veivät suurimman innon kiivetä. Taisin kyllä kiivetä kerran viikossa raskausviikolle 34 asti, en ihan varmaksi muista.

Raskausaikana tuli kyllä kiivettyä todella varovasti ja kokovartalovaljaatkin tuli hankittua sitä touhua varten. 

  No, miten sitten kiipeily kuuluu tähän wannabe-ekoblogiin? Olen miettinyt paljon harrastamista ja eri harrastusten hiilijalanjälkeä. Omani kun eivät ole kovinkaan ekologisia tapauksia. Ja loppupeleissä harvat harrastukset ovat. Kun tarvitaan isoja sisätiloja, joudutaan kulkemaan pitkiä matkoja, hankkimaan välineitä, tekemään tekojäätä ja kaikkea muuta mahdollista, niin voidaan vain miettiä, että miksi? Miksi meille ei kelpaa kävely metsässä, uiminen järvessä, työmatkapyöräily tai punnerrukset kotona? 

  Sisäkiipeily vaatii suuret sisätilat (toki pienet boulderhallit ovat paljon ympäristöystävällisempiä kuin isot seinäkiipeilypaikat). Ulkokiipeily puolestaan vaatii usein autokuljetuksen, vaikkakin onneksi paikkoihin pyritään menemään kimppakyydeillä. Lisäksi kaikki kiipeilijät eivät ymmärrä mitä luonnossa saa tehdä ja mitä ei. Kiipeily ei ole kovin välinepainotteista aloittelijalle, mutta pidemmälle edetessä välinetarve lisääntyy ja turhaakin rojua voi hankkia loputtomiin "tarpeeseen". Kiipeilyyn kyllä onneksi sisältyy tietynlainen eräjormahippihenki ja ne harvat tuntemani huippukiipeilijät ovat kyllä ympäristöystävällisempiä ihmisiä joita tiedän. 

Kuva: Vesa Ruohtula

  Eilen pääsin pitkästä aikaa liidaamaan negalle, eli kiipeämään niin, että vien itse köyttä mukanani negatiivisella seinällä. Ja jälleen muistin miksi kiipeän. Se on parasta nollausta vaativan työn vastapainoksi ja samalla siinä saa kokovartaloreenin joka on tälläiselle selkäkroonikolle enemmän kuin tarpeeseen. Vaikka viimeiset kaksi vuotta on menty omalla tasolla reilusti alaspäin, niin nyt alkaa tuntumaan siltä, että intoa ehkä vielä löytyy jatkaa lajin parissa. Ja yksi hyvä pointti tässä on se, että kun perheen molemmat aikuiset harrastavat tätä yhdessä, niin tulee samalla vietettyä sitä laatuaikaa. 

Kuva: Jere Toivanen

Kuva: Jere Toivanen

  Yritän jatkossa panostaa entistä enemmän terveelliseen elämään ja liikkua koko ajan enemmän. Ennen kaikkea siksi, että haluan opettaa lapselleni terveelliset elämäntavat, enkä tiedä parempaa tapaa tehdä se, kuin näyttää itse esimerkkiä. Kuitenkin vapaa-aika on rajallista, joten yritän löytää mahdollisimman paljon keinoja arkiliikunnasta kunnon ylläpitämiseen ja keskittyä vain näihin lajeihin, jotka ovat itselle rakkaita. Lisäksi haluan liikkua lapseni kanssa mahdollisimman paljon, enkä viedä häntä vielä työpäivän jälkeenkin hoitoon tai jätttää kotiin, jotta pääsen itse harrastamaan. Pelkkä raudannosto ja kuntopyörän polkeminen (eikä kyllä ryhmätunnit) eivät ole minun juttuni ja aina voi ihmetellä, miksi sitä pyörää polkee sisällä kun uloskin pääsee… no, toisaalta, jos pitäisi valita, niin sadepäivänä menisin kyllä itsekin mielummin kuntosalille polkemaan kuin ulos. Siinä olisikin sitten sitä ekologista asennetta korjattavana.