tiistai 1. heinäkuuta 2014

Viisi tapaa säästää ruokakustannuksissa

1. Osta vain se mitä tarvitset. Joo, se kolme proteiinijuomaa yhden hinnalla on tosi hyvä tarjous, mutta osta ne juomat vain jos ihan varmasti juot ne.



2. Älä heitä mitään ruokaa roskiin. Itselläni tämä on ongelma. Vaikka kuinka yrittää, niin aina sinne jääkaappiin unohtuu jotain jonka sitten joutuu heittämään roskiin ja tämä harmittaa. Tänään keksin, että voisin ottaa käyttöön säännöllisen viikonpäivän, jolloin tarkistan ettei jääkaapissa ole mitään vanhaksi menevää ja sitten riskialueella olevista tehdään ruokaa tai syödään ne suoraan pois. Jutun kuvat kertovat tapauksesta, jossa jääkaapista löytyi keitettyjä perunoita, jauhelihaa ja suolakurkkuja jotka olivat jääneet pariksi päiväksi  metalliseen säilykerasiaan epähuomiossa lillumaan. Ja salottisipulitkin alkoivat nuhjaantua.



3. Osta kausituotteita. Appelsiini on Suomessa eri aikaan halvempaa kuin kotimainen kurkku. Vertaa hintoja ja osta sitä mikä on milläkin hetkellä suhteessa halvinta. Suomessa julkaistaan myös Satokausikalenteria, mistä näkee suoraan mitä vihanneksia, juureksia ja hedelmiä kannattaa milloinkin ostaa. 


4. Säilö kausituotteet ja tee isompia määriä ruokaa joista sitten laitat osan pakkaseen. 


5. Panosta laatuun, älä määrään. Samalla kun kauhistelemme ruokakorin hintoja, on meillä täällä Suomessa enemmän ylipainoisia kuin ikinä. Terveellinen, ravitseva ja täyttävä ruoka ei ole suoraan suhteessa määrään. Jauhohöttö ei täytä samalla tavalla kuin proteiinipitoinen ruoka. Kasvava nuori on totta kai eri asia kuin yli kolmekymppinen toimistotyötä tekevä aikuinen ja he siis todellakin tarvitsevat eri määrän ruokaa päivän aikana. 

Mutta siis, nämä viittaavaat siihen miksi meillä on rahaa ostaa luomua. Toki on paljon muitakin syitä ja se mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti