sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Nanso yllätti jälleen shoppailuhullun

 Kävin Nanson verkkokaupassa etsimässä itselleni kotimaisia mustia toppeja, joita voisi käyttää päivittäisessä käytössä ns. alusvaatteina. Eipä löytynyt, mutta löytyi paljon muuta. Uudet topit tulisivat tarpeeseen, vanhoissa on reikiä melkein jokaisessa ja osa on kulunut läpikuultavaksi.

Nanson verkkokaupasta löytyi muutama musta peruspaita. Yritin kyllä kovasti astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta en onnistunut. Harkitsin kyllä sitä pinkkiä vaihtoehtoa ja hetken myös petroolin väristä. Mutta. Mielummin ostan vaatteen mukavuusalueeltani ja käytän sen puhki, kuin sieltä alueen ulkopuolelta jolloin sillä on suuri riski jäädä käyttämättä. Olen tänään näpytellyt jälleen Huutonettiin ison pinon kenkiä ja vaatteita.

Ja olen tehnyt ostamattajättämispäätöksiä. Olen niin ylpeä itsestäni. Vanhat Uggini menivät sen verran rikki, että napillisesta mallista irtosi yksi nappi. Muuten kengät ovat kyllä vielä viiden vuoden käytön jälkeen varsin edustavassa kunnossa. Mutta olen jättänyt ostamatta uudet tilalle. Koska ei se yksi nappi oikeasti näy edes käytössä. Ja olen jättänyt myös ostamatta ne ihanat kiilakorkoiset Uggin vedenkestävät kengät… pitikin löytää se samperin verkkokauppa. Pari vuotta sitten ei vielä Uggilla ollut omaa EU-alueen verkkokauppaa ja niiden kenkien osto oli paljon hankalampaa. Jätin myös ostamatta yhden Pupulandian blogista bongaamani Seppälän topin ja Monkin ihanan kukkamekon. Koska ne on tehty Kiinassa enkä oikeasti ehkä käyttäisi niitä vaatteita kuin kerran tai kaksi. Hyvä minä!




Hattu Costo / Costo.fi, Laukku Alexander McQueen / Net-a-porter.com, Paita Nanso  / Nansoshop.fi, Leggarit UhanaDesign / Weecos.com ja kengät Vans StarWars Edition / Zalando (kyllä, minä edelleenkin käyn siellä samperin Zalanolla. Mutta hei, Star Wars Vanssit!)

Pitkään mietin ostanko Taaperolle kauppatakin vai en. Meillä on toppahaalari ja sillä varmasti pärjäisi koko talven. Mutta tuo takki tuli ostettua, eniten kyllä päivähoitajana toimivan Mummun toiveesta. Molon takki, alesta vain 100 euroa. Oikeasti. Miten voi noin pieni takki maksaa noin paljon? Halvempia olisi ollut muutama eri malli mutta ne olivat niin joko poikaa tai tyttöä ja sellaisia oikeita kauppatakkeja, jotka eivät vaikuttaneet kestävän kunnon käyttöä ollenkaan. Eikä tuon pituiselle Ideaparkista kovin montaa vaihtoehtoa löytynyt. 

Takki on ostettu käyttöä varten eikä sitä tarvitse varjella sen enempää kuin muitakaan vaatteita. Mutta kyllähän tuollainen sukupuolineutraali takki on kiva, kun sitä voi sitten käyttää seuraavalla ja seuraavalla ja ehkä vielä seuraavalla. Molon vaatteet ovat olleet kehuttuja kestävyyden puolesta ja panostan mielelläni pienen lapsenkin kohdalla vaatteeseen, jonka käyttöikä yhden kohdalla voi olla lyhyt, mutta sitten sen voi antaa eteenpäin ja eteenpäin. En ymmärrä miksi pitäisi ostaa vaatteita ajatuksella, ettei niiden tarvitse kestää kauan kun jokaisen vaatteen valmistus kuluttaa luonnonvaroja ja jokaisesta vaatteesta jää jätettä tähän maailmaan josta ei ihan heti päästä eroon. 


Taaperolla on Punaisen Norsun hattu kierrätysmateriaalista, Molon takki, POPin farkut kirpputorilta ja Kuoman kengät. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti