Jemmaaja vai hamstraaja

 

Viimeisen kahden viikon ajan olen tyhjentänyt varastoa lapsen vaatteista. Niistä ihanista vauvavaatteista, jotka meillä lähtivät koosta 56. Nyt ollaan koossa 86 ja liian pieniä vaatteita ja vaippoja on liian monta laatikkoa. Osan olen ostanut, osa on saatu. Jotkut ovat kuin uusia ja osa paljon käytettyjä. Paljon on kotimaista, kiinalaista ei juurikaan. Ja yllättävän paljon on perintövaatetta, joka on ollut minulla tai veljelläni käytössä joskus useampi kymmenen vuotta sitten.

Hamstrasin vaatteita vauva-aikana kun halusin ottaa siitä kaiken irti ja pelkäsin, ettei siihen tule toista mahdollisuutta enää koskaan. Sitten jemmasin vaatteet varastoon kun toivoin, että ne kuitenkin pääsisivät vielä joskus käyttöön. Enkä toivonut tätä vähiten siksi, että useampi kuin yksi ihminen sanoi meille, että se toinen tulee paljon helpommin nyt kun ensimmäinen on saatu. No, voin kertoa että ei tule. Nyt kun toinen tuntuu kaukaiselta toiveelta, on aika hankkiutua eroon ylimääräisistä. Ja kun tässä projektissa pääsin siihen vaiheeseen jossa kaikki vaatteet olivat olohuoneessa levitettynä, ahdistuin.

Ahdistun osittain siksi, että jokaisen poistuvan vaatteen myötä poistuu myös toiveajattelu siitä, että meillä vielä joskus olisi toinen lapsi, jolle ei tarvitsisi ostaa uusia vaatteita. Osittain ahdistun siksi, että en ymmärrä miten siitä materiasta voi olla niin vaikea luopua? Ajattelinko keinotuolissa sitten joskus katsella niitä 25 erilaista bodya ja muistella meidän lapsen vauva-aikaa? Juu, aivan varmasti. Ja miksi ihmeessä niitä vaatteita on niin paljon? Kuinka monta paria potkuhousuja on yksi pieni ihminen voinut tarvita? Entä miksi minulla on pussillinen parittomia villasukkia, jotka isäni isoäiti on neulonut? Tai reikäinen paita kokoa 86 ajalta kun Finnwear teki lastenvaatteita Suomessa?

Miten se voi olla niin vaikeaa heittää ne "muistosukat" roskiin? Joo, niille voi löytyä pari joskus vaikkakin se toinen sukka on ollut hukassa viimeiset 32 vuotta. Tai ne voi purkaa ja niiden langasta voi tehdä jotain muuta sitten kun kaikki uudemmat tässä taloudessa olevat langat on käytetty eli vuonna 2100. Oikeasti, miten tällaiseen pohtimiseen voi edes kuluttaa aikaa? Ota se pussi ja vie se roskiin. Viikon päästä et muista enää koko pussia.

Valehtelematta mietin yksi päivä hetken ajan rikkinäisen sukan kohtaloa. Mietin ihan tosissani raaskinko heittää sukan roskiin vai laitanko sen kaappiin niiden 20 muun rikkinäisen sukan kanssa odottamaan sitä hetkeä kun mieheni tajuaa, että meillä on olemassa hyllyllinen rättejä?

Tässä maailmassa jossa asumme, ahdistumme liiallisesta tavarasta samalla kun osa meistä ahdistuu siitä, ettei mitään käyttökelpoista voisi hävittää. Mikä on itsessään hyvä ajatus, mutta kun niitä sukkia alkaa kertymään niin jossakin menee se raja kun järkevä jemmaaminen muuttuu sairaanloiseksi hamstraamiseksi. Kyllä, sillä rikkinäisellä sukalla voi pyyhkiä pölyjä. Mutta kun niitä sukkia on niin paljon, ettei kaapinovi mene enää kiinni, niin voi todeta jonkun rajan ylittyneen.

Kyllä, kaikkea voi joskus tarvita. Ekologisesti ajateltuna kaikki kannattaa kierrättää ja uusiokäyttää ja ennen kaikkea käyttää loppuun asti. Mutta joskus pitää vain päästää irti ja ennen kaikkea heittää roskiin vaikka sille tavaralle löytyisi Pirkka-nikseistä 101 keinoa uusiokäyttöön. En aio olla loppuelämääni hamstraaja ja jemmaamisestakin yritän eroon.

 

Päivän asu:

Paita Ivana Helsinki / IvanaHelsinki.fi

Farkut Me&I

Kengät Marc By Marc Jacobs

Pipo itsetehty

 

Se villasukkapussi on muuten edelleen tallessa.