keskiviikko 5. elokuuta 2015

Työmatkajunailusta

Aloitin maanantaina tämän vuoden kolmannessa työpaikassani, joka fyysisesti sijaitsee noin 60 kilometrin päässä meiltä kotoa Hämeenlinnassa. Työpaikka on vakivirkani vielä tämän kuukauden ajan, mutta olen ollut siellä enemmän tai vähemmän töissä 2012 syksystä lähtien. Aluksi kuljin sinne junalla Tampereelta, nykyään Lempäälästä.

Tampereelta kulkeminen oli omalla tavallaan mukavampaa, koska junia meni molempiin suuntiin tunnin välein. Yleensä junavaihtoehtona oli Intercity. Kun muutimme Lempäälään, junat harvenivat ja muuttuivat paikallisjuniksi, eli niiksi jotka myös pikajunina tunnetaan. Vaikka ovat hitaimpia junia mitä VR omistaa. Heti niiden talvipendolinojen jälkeen siis. Lempäälästä Hämeenlinnaan pääsee aamulla tunnin välein. Juna lähtee 6.43, 7.43, 8.43 ja on perillä siinä 7.20, 8.20 ja 9.20. Takaisinpäin pääseekin sitten 13.36, 16.36 ja 18.36. Mielestäni tuosta puuttuu välistä ainakin yksi juna, vaikka sellainen 15.36 lähtevä. Toki VR on tämän varmasti arvioinut ja kannattavuuden mukaan laskenut, että useammin Hämeenlinnasta ei Lempäälään (tai muillekaan pikkuasemille) pääse. Aikatauluista huolimatta olen tykännyt kulkea junalla ja tiedän, että tulen sitä kaipaamaan kun vaihdan kohta työpaikkaa.

Mitä hyvää sitten siinä junalla kulkemisessa on? Ensinnäkin oma aika. Saan olla puoli tuntia suuntaansa yleensä aivan rauhassa. Yleensä käytän ajan neulomiseen tai somettamiseen tai lukemiseen. Yritän kyllä rajoittaa kovasti somettamista ja tehdä jotakin muuta. Joskus, raskaan työpäivän jälkeen vain olen. Toisekseen minun ei tarvitse seurata liikennettä, varoa ylinopeutta ajavia, perässä roikkuvia autoilijoita, jotka ohittavat ja palaavat oikealle kaistalle ennen kuin autojenne välissä on viittä metriä enempää. Junassa ei myöskään minun itseni tarvitse pelätä ylinopeussakkoja. Lisäksi juna tulee halvemmaksi. Auton osto, ylläpito huoltoineen ja vakuutuksineen, bensat ja pysäköinti Hämeenlinnassa tulee yllättävän kalliiksi. Junalippu maksoi viimeksi 82 euroa/10 kpl.

Huonoja puoliakin junalla matkustamisessa on. Juna on usein myöhässä, mutta harvoin on kyseessä enemmän kuin muutaman minuutin myöhästyminen. Ja kyllä sitä omalla autollakin matkustaessa saattaa ruuhka joskus yllättää. Muita huonoja puolia ovat kieltämättä kanssamatkustajat. Ne, jotka jotka kyllä peseytyvät joka aamu ja ilta ja ovat omasta mielestään kovin puhtaita ja hygienisiä ja kaatavat sitten niskaansa puoli pulloa hajuvettä ja vaatteet haisevat huuhteluaineelle kilometrin päähän. Puhtaita ovat juu ja niin tuoksuvia, että silmiä kirveltää. Ärsyttää myös ihmiset, jotka pitävät kenkiä penkillä. Niillä pehmeillä, joilla istutaan. Eikä kyse ole mistään esiteineistä, vaan ihan aikuisista.

Koen silti, että junalla matkustaminen on pääasiassa mukavaa ja rentouttavaa. Ennen kaikkea se on kuitenkin parempi vaihtoehto työmatkalle kuin yksityisauto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti