Ihmetyksen aiheesta

Olen hämmentynyt siitä, kuinka paljon tätä kuvaa ja uutista jaetaan. Tai hämmentynyt ja hämmentynyt. Ihmiset pelkäävät tulotasonsa puolesta ja se pelko saa taistelemaan. Tuskin tämä taistelutahto kuitenkaan tulee yllätyksenä Sipilälle, Soinille tai Stubille. He aivan varmasti tiesivät miten kansa reagoi. 

Se mitä en ymmärrä on, että kun kerrotaan, että hallituksen tekemät leikkaukset (jotka ensijaisesti heikentävät pienituloisten tulotasoa) tuhoavat lastemme tulevaisuuden, olemme huolissamme. Mutta silloin kun maailman johtavat ilmastotieteilijät kertovat, että kulutamme luonnonvaroja velaksi emmekä pysty sitä velkaa ikinä maksamaan takaisin, emme usko. Kun meille kerrotaan, että meillä ei ole kohta mitään luontoa mitä jättää lapsillemme, niin ketään ei tunnu kiinnostavan. Ei kiinnosta, vaikka luonto on elinehto meidän kaikkien selviytymiselle. Meidän lapsiemme selviytymiselle. Ehkä liioittelen, toivottavasti en. Mutta suurinta osaa meistä ei luonnon tuhoutuminen kiinnosta ainakaan niin paljon, että tulisi lähdettyä eduskuntatalon eteen osoittamaan mieltä. Pientä osaa kiinnostaa ja heidät on nimetty vihrepiipertäjiksi ja hörhöiksi. Kuten minutkin. Kaverini naljailevat vihreistä valinnoistani vaikka Facebookin ja tämän blogin ulkopuolella en niitä kenellekään tuputa. Jos saisin esittää yhden toiveen koko loppuelämäni aikana, niin se ei olisi lottovoitto. Ei todellakaan. Se toive olisi, että kaikki luonnontieteilijät ovat väärässä, maailma pelastuu ja lapsellani on tulevaisuus. Koska mikään sota tai lama ei pysty siihen samaan tuhoon kuin ilmastonmuutos. 

En mitenkään väheksy tulotason heikentymistä, mutta jos samalla raivolla vaatisimme luonnovarojen kulutuksen säätelyä lastemme hyväksi, kuin taistelemme saavutettujen etujen menetystä vastaan, niin maailma voisi jopa muuttua. Tai ainakin Suomi. Rahallinen menetys koskettaa meitä konkreettisemmin tällä hetkellä, mutta luulisi senkin jo vihjaavan jotain, että tammikuussa on +5 astetta ja syyskuussa +20 astetta? Pelkään, että kohta tämä kaikki luonnon tuhoaminen tuntuu  meille konkreettisesti ja kunnolla. 

Eivätkä nämä kaksi asiaa, tulotasosta ja luonnon eteen taistelemisesta, sulje toisiaan pois, mutta kun ollaan huolissaan tulevaisuudesta, niin kannattaa ihan oikeasti huolissaan myös niistä asioista, joita ei rahalla korvata. Mikään raha ei tuo meille tuhoamaamme jäätikköä takaisin. Mikään raha mitä saamme öljystä ei jäädytä sitä uudelleen. 

Ja jos maahanmuutto ahdistaa, niin voin luvata etteivät ne määrät tule vähenemään jos ilmaston lämpeneminen jatkuu ja kuivuus lisääntyy. Päinvastoin, sitten me vasta nähdäänkin maahanmuuttoa.