sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ekologista vaatevaihtoehdoista


Aloitetaan vuoden asukuvat tällä asukokonaisuudella millä kävin katsomassa uusimman Star Warssin uuden vuoden päivänä. Oli muuten hyvä leffa, ehkä paras Tähtien sota tähän astisista, sori vaan George Lucas. Koska käymme niin harvoin missään ihmisten ilmoilla, enkä oikeasti töihin halua kovinkaan paljon laittautua, muutenkin kuin asiallisen ihmisen näköiseksi, niin laittauduin sitten näinä harvoina kertoina sitäkin enemmän. Yksi tämän blogin tavoitteinahan on sitä paitsi  näyttää, että ihminen voi pukeutua omalle tyylilleen uskollisesti vaikka pukeutuisikin eettisesti valmistettuihin tai kierrätettyihin vaatteisiin ja asusteisiin. 


Olen ostanut tavaraa Vestiairen Collectiven kautta nyt vajaan vuoden ajan. Aluksi ostin sieltä vain käsilaukkuja mutta nyt olen löytänyt muutamat kengätkin. On helppo ostaa kenkiä, kun on todennut saman merkin kenkien sopivan omalle lestilleen. Lisäksi luen paljon arvosteluja ja kyselen ihmisiltä mielipiteitä. Tästä asusta minulle on Vestiairesta päätynyt Isabel Marantin kengät ja Dolge&Gabbanan laukku. Vestiaire jakaa mielipiteitä, mutta itse olen ollut pääasiassa tyyvyäinen. Reklamaatio ei kuitenkaan aina onnistu helposti joten jokainen osto kannattaa miettiä loppuun asti ja suosittelen myös maksua Paypalin kautta, koska sitä kautta rahojen saanti takaisin käsittääkseni onnistuu kaikista helpoiten. Itselläni on jäänyt kaksi ostamaani tuotetta saapumatta, toinen ei saapunut ikinä Vestiairelle asti ja toisella oli jotakin sellaista vikaa, ettei sitä lähetetty minulle ollenkaan. Vestiaireen pääset tutustumaan täältä.


Muuten päivän asuna on MEM:n housut, lisätietoa merkistä löytyy täältä, mutta lyhykäisyydessään kyseessä on Suomessa valmistettu vaatemallista, jonka materiaalina on kierrätetty materiaali. Housut ovat hauskat ja vaikka ostin ne sovittamatta pelkän kokotaulukon avustuksella, olen ollut kokoon tyytyväinen. Lisäksi päällä on Mukavan Silja-neuletakki, joka on yksi lempivaatteistani, Second Changen tunika joka on valmistettu Nanson ylijäämäkankaasta ja kolme vuotta vanha Vuittonin huivi. Kädessäni on Suomessa valmistetut Joco Björneborgin rukkaset, jotka ovat myös yli 90% kierrätettyä materiaalia. 

Osa tästä asukokonaisuudesta on ollut käytössäni jo muutaman vuoden, kuten tuo Second Changen tunika, joka ei kyllä tässä mustassa värikokonaisuudessa kovin paljon erotu. Mustat neuleet ovat myös ajattomia ja jos ne ovat laadukkaita, niin niihin kannattaa myös panostaa rahallisesti. Mukavan vaatteista itselläni ei ole koskaan ollut laadun puolesta mitään valitettavaa, eikä kyllä muutenkaan. 189 euroa neuletakista voi tuntua paljolta, mutta kun takkia on käyttänyt kaksi vuotta vähintään viikoittain ja se on edelleen kuin uusi, niin mielestäni hinta-laatusuhde kohtaa oikein hyvin. Monet esimerkiksi Espritin ja DC:n neuleistani ovat menneet vuodessa niin nukkaisiksi, etten ole enää kehdannut niitä käyttää kesämökin ulkopuolella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti