sunnuntai 31. tammikuuta 2016

MEM Slimpantseista

Hieman haasteellista kuvata mustia housuja talvella ja vielä mustien kenkien kanssa. Mutta halusin esitellä uuedt housuni. Housujen taustalla on Remake ja ne on valmistettu kierrätetystä materiaalista. Malliston takana on Paula Malleus. Tilasin housut jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta ensimmäisessä versiossa oli muutama reikä sauman vieressä ja sain vielä toisen version housuista. Ensimmäiset olivat hieman ohuempaa materiaalia trikoon osalta ja nämä uudet ovat nyt paksummat. Uusia varten annoin omat mittani ja vaikka ostovaiheessa en housuja päässyt sovittamaan, ne ovat juuri oikean kokoiset. 

Laitoin itseäni kuvia varten puolisen tuntia ja nyt jälleen on olo, että kyllä kannatti. Toisaalta myös kuvan käsittelyllä saisi paljon aikaan mutta haluan pitää tässä blogissa sellaisen blogin tunnun enkä halua kuvieni olevan mitään kiiltokuvia. Vaikka onhan sellaisia kuvia kieltämättä mukava katsella. Asukuvani ovat niitä oikeita asuja ja kuvat otetaan yleensä kun olemme lähdössä johonkin tai tulossa jostakin. Lapsi istuu autossa ja minä palelen ulkona. Onneksi kuvaaja alkaa pikku hiljaa pääsemään enemmän ja enemmän jyvälle. 





Päivän asussa toissa vuonna hankittu Poola Katarynan paita, käytettynä ostettu Chanelin laukku, kierrätysmateriaalista valmistetut housut, Uggin uudet kengät (meidän berni tuhosi vanhat ihan vain ottamalla toisen niistä suuhunsa) ja Viime talvena hankittu Isabel Marantin viitta. En kyllä oikein tiedä onko viitat mun juttu vai ei ja ylipäätään sopivatko ne maahan missä tuntuu tuulevan 80% ajasta koska näistähän tulee läpi. Kovin on taas harmaata mutta niin on talvikin. 

Housut löytyvät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti